23. syyskuuta 2014

Kuvan kaunis syyskuu

Kirjoittanut Inka ja Lauri

Luonto tarjoaa ihania yksityiskohtia, joiden vuoksi haluaa kaivaa kameran taskusta ja ottaa kuvan. Ja vaikka kuvat ovat kauniita, ne eivät tee oikeutta sille tunnelmalle jonka on pyrkinyt tallentamaan. Syksy!


Hyvää huomenta! Aamulla lenkkeilijän tie on sumuinen.


Aurinko sai meidän tomaatit punastumaan.


Sadonkorjuu aika.


Illalla kynttilöihin sytytetään tuli.


Syysmarkkinoilta kotimaisia herkkuja: ämpärillinen puolukoita ja pari litraa kanttarelleja.

Syksy purkissa. Veljen vaimon itse tekemiä maustekurkkuja.

12. syyskuuta 2014

Se aika vuodesta kun on Habitare: Suomessa tehty

Kirjoittanut Lauri

Muutamia poimintoja suomessa tehdyistä tuotteista. Niistä Kosken kontu tykkää!

Halli 7 ahead alueella oli mielenkiintoinen installaatio keltaisista Tregen Genie -yrttipuutarhoista. Vaikutuimme niin, että omat yrttimme saavat nyt varsin hyvää hoivaa. Kotimatkalla oli pakko poiketa kauppaan hankkimaan tähän mahtuvat kolme yrttiä :)

Innoluxin osastolla oli uutuuksien lisäksi Yki Nummen Kuplat.

Visapajan kotimaiset design valaisimet valmistetaan suomalaisesta koivusta. Tuotteilla on avainlippu ja Design From Finland tunnukset.



Suomessa Kitellä tehdyt Kiteen Huonekalutehtaan konstailemattomat koivukalusteet.


Verso Designin osastolla oli suuri määrä huovasta Suomessa tehtyjä tuotteita.




Pukkilan osastolta löytyi lattoja trendikkäissä veden väreissä.

Lue myös:
Se aika vuodesta kun on Habitare: Trash Design
Se aika vuodesta kun on Habitare

11. syyskuuta 2014

Se aika vuodesta kun on Habitare: Trash Design

Kirjoittanut Inka

Habitaressa meitä kiinnostaa ainakin Trash Design eli romumuotoilu. Sitähän ne Kosken konnun jutut usein käsittelee. Kuinka saada vanhoista tavaroista ja huonekaluista uudelleen jotain kaunista ja käyttökelpoista. We love it! Se on elämäntapa!


Lars Dahlitzin fillarin vanteista ja rimasta tehty lamppu.




Jaime DeVizcayan vanhoista muovipulloista tehdyt valaisimet olivat yllättävän hyvän näköisiä.




Lars Dahlitzin tuoli.


Mari Kemppisen kirjatoteemit olivat näyttäviä.


Aleksi Puustisen vanhoista skeittilaudoista tehty jakkara, sijoittui Folkista poppia, käsityö- ja muotoilualan kilpailussa toiseksi.

Aivan upea, raidallinen väritys syntyy vahojen skeittilautojen kerrosrakenteesta.

Lue myös:
Se aika vuodesta kun on Habitare: Suomessa tehty
Se aika vuodesta kun on Habitare

10. syyskuuta 2014

Se aika vuodesta kun on Habitare

Kirjoittanut Inka

Syksyn tunnistaa siitä, kun Habitare pyörähtää käyntiin messukeskuksessa. Tänään sisään pääsi ammattilaiset, me tavikset päästään messuille huomenna, kello 14 jälkeen. Meidän perheessä on kuitenkin Insider-Lauri, joka on lähettänyt muutaman kuvan paikan päältä.



Mikäli Habitare on To Do -listalla ja sinulla on pintakäsittely -aiheisia ajatuksia, niin kannattaa suunnata Colornovan -osastolle 6 C 81. Siellä Lauri vastailee iloisesti kaikkiin pintakäsittely kysymyksiin. Käy kysymässä maalausvinkit esimerkiksi mummin vanhaa lipastoa varten.

Näytöslavalla Lauri ja Hanna Sumari. Siellä puhutaan syksyn parhaista sisustusvinkeistä ja uusista ekologisista trendeistä. Viikon ensimmäiset työnäytökset on jo pidetty, mutta näytökset jatkuvat Colornovan osastolla joka päivä klo 11, 13, 15 ja 17. Hannan trendi -luento päivittäin klo 14.

Lue myös:
Se aika vuodesta kun on Habitare: Suomessa tehty
Se aika vuodesta kun on Habitare: Trash Design

6. syyskuuta 2014

Viikonloppu fiilis: Design Market Kaapelitehdas

Kirjoittanut Lauri

Tänä viikonloppuna fiilistä on haettu (ja löydetty) Kaapelitehtaalta, teimme extempore startin Design Market -varastomyyntitapahtumaan.

Pohjoismaiden suurimmassa designvarastomyynnissä oli vilsketä. Nyt jo kymmenettä kertaa järjestettävä tapahtuma oli kerännyt väkeä sankoin joukoin kaapelitehtaalle. Hyvä että sekaan mahduttiin. Onneksi jätettiin rattaat kotiin, ja nappula kulki matkassa kantorepussa.

Esillä oli paljon valaisimia. Design marketissa on koko huominen päivä (sunnuntai 7.9.2014, klo 11-17) aikaa tehdä löytöjä.



Leena Juvosen puupolttoinen keramiikka sai meidät pysähtymään. Uniikit kauniit käyttöesineet sopivat hyvin Kosken Konnun keittiöön ja kolmiosainen tarjoiluastia sai uuden kodin.

Huhta Designin osastolla oli esillä laadukkaita KOTIMAISIA nahkatuotteita. Kovasti yritin vastustella, mutta mukaan tarttui laptoplaukku. Korkea laatu ja kotimaisuus vain puhutteli.

HÖÖ! Täältä löytyy Suomalaisten aikuisten tekemiä vaatteita lapsille. 
Nyt meidän Matildalla on ihan uudet hööpöttimet jalassa :) Ekoligiset, eettiset ja kestävät!

Käy Höön verkkokaupassa ja käytä alennuskoodia: Hööpötin, niin saat 5€ alennuksen.

Päivän saalis!

1. syyskuuta 2014

Huurreovi

Kirjoittanut Inka ja Lauri

Kosken konnun ihan ensimmäisten joukossa tehty juttu Kylppärin ja saunan ikkunan tuunaus huurremaalilla on ollut suosittu. Ja kyllähän pintakäsittelyn ammattilainen (Lauri) hyppää autoon kun lukija (sukulainen) keksii huurremaalille käyttöä.



Tässä talossa kulku terassille käy wc:n ja kodinhoitohuoneen kautta. Naapureiden katseilta haluttiin suojaa, luopumatta auringon suomasta valoisuudesta. Valmis huurrepinta näyttää hyvältä ja antaa toivottua yksityisyyttä.


Perheen lasten toimesta, oven sälekaihimet eivät ole enään säännölliset ja näin ollen kaihtimien tarjoama näkösuoja on menetetty.


Ensin otettiin pois sälekaihdin.

Pintojen suojausta. Vinkki: käytä suojaukseen maalarinteipin ja suojamuovin yhdistelmää, sillä suojaaminen on nopeaa, tarkkaa ja tehokasta.

Lasioven maalausta huurre-efektimaalilla. Vinkki: maalaa ensin poikittaisin ja sitten pystysuuntaisin sumutuksin. Anna kuivua 1-5 minuuttia kerroksien välissä ja toista vaaka- ja pystysuuntaiset sumutukset.

Kahdesta kolmeen kerrosta antaa riittävän ja peittävän lopputuloksen. Yksi spraypullo riittää yhteen oveen.

Reissu poiki myös muutaman hyvän kysymyksen, joihin Lauri vastaa

Kuinka huurrepinta pestään?
Huurremaalilla maalattua pintaa voi puhdistaa miedolla puhdistusaineella kevyesti pyyhkien.

Kuinka huurre poistetaan?
Huurremaalin voi poistaa kolmella tavalla. Tapa 1: Maalinpoistoterällä kaapien. Tämä tapa käyttökelpoisin silloin kun maalilla on esimerkiksi sapluunan avulla tehty kuvioita. Tapa 2: Maalinpoistoaineella. Tämä tapa käyttökelpoisin pienehköillä alueilla, ja kaarevilla pinnoilla. Tapa 3: Pitämällä pinta pitkään kosteana esimerkiksi sienellä lämmintä vettä valellen. Tämän jälkeen jostakin kulmasta kynnellä tms. pikkuhiljaa maali irtoaa suurena liuskana.

Lue myös: Kylppärin ja saunan ikkunan tuunaus huurremaalilla