12. kesäkuuta 2014

Kesäinen pihaprojekti: Postilaatikon maalaus

Kirjoittanut Inka ja Lauri

Meillä on tapana kertoa toisillemme kun näemme Kosken konnussa kehityskohteen. Postilaatikko on ehdottomasti ollut yksi niistä ja sen kunnostustarvetta on mietitty moneen kertaan. Ennen ehkä valkoiselle postilaatikolle piti tehdä jotain.

Näin postilaatikon tuunaus tehtiin: 1. Postilaatikko irroitettiin paikaltaan. Käsittely kannattaa tehdä viikonloppuna tai kun postia ei ole tulossa. 2. Postilaatikko purettiin osiin, näin eri väristen osien maalaaminen on helpompaa. 3. Maalattavat osat hiottiin kevyesti 320 hiomapaperilla. 4. Pinnat puhdistettiin maalinpesuaineella ja annettiin kuivua 5. Postilaatikko maalattiin muutamaan kertaan kahdella eri värisellä spraymaalilla. 6. Seuraavana päivänä maali oli hyvin kuivunut, postilaatikko koottiin ja asennettiin takaisin paikalleen.


Aikaisemmin postin noutaminen likaisesta laatikosta aiheutti lievää ahdistusta.


Postilaatikko ennen ja jälkeen.

Nykyään postia voi hakea kulmakunnan hienoimmasta laatikosta.

Laurin vinkit spraymaalaukseen: 1. Varmista että pinnat ovat puhtaat. 2. Käytä tarvittaessa (jos esim. hiottaessa alkuperäinen maalipinta menee puhki) pohjamaalia. 3. Maalaa ensin hyvin ohut huntumainen kerros, ja anna sen kuivua muutama minuutti. Näin luodaan hyvä pohja peittäville kerroksille. 4. Maalaa riittävän etäältä ja niin, että kerrokset tulevat ristiin (ensin vaakasuuntaisin, ja sitten pystysuuntaisin "vedoin"). 5. Anna maalin kuivua noin viisi minuuttia kerroksien välissä. 6. Jos haluat erittäin kestävän pinnan, kannattaa pinta lakata spraylakalla. 7. Anna kuivua riittävän kauan ennen kohteen käyttöönottoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti