30. kesäkuuta 2014

Antiikkijäljitelmää kotikonstein: Tuolin maalaus ja vahaus

Kirjoittanut Lauri



Kosken Konnun keittiöstä ei kahta samanlaista tuolia löydy. Alla ohjeet miten yksi niistä tehtiin.


Varastossa oli jo muutaman vuoden odotellut pintakäsittelyä tuoli, jonka olin ostanut jostain poistomyynnistä. Tuolista oli ehditty poistamaan lakka, mutta viimeistely odotti inspiraatiota.

Näin tuoli käsiteltiin: 1. Tarkistin että kaikki vanhat pintakäsittelyaineet on poistettu. 2. Valitsin pohjalle Liberon Spriipohjaisen Petsin (sävy Tumma Tammi). 3. Petsi levitettiin luonnonharjaksisella siveltimellä niihin kohtiin jotka ajateltiin ottaa maalin alta esiin. Jos et tiedä miten pintaa tullaan kuluttamaan, kannattaa koko kaluste petsata. 4. Petsin annettiin kuivua tunti.


5. Pinta maalattiin Liberon Bloom Kookosmaalilla valkoiseksi (sävyn nimi Lumi). 6. Toinen kerros maalattiin ensimmäisen kuivuttua pari tuntia. 7. ja 8. Kun maali oli varmasti kuivunut (noin 4h), kulutettiin maalipinta niin, että tummaksi petsattu pinta tuli näkyviin. Kulutus voidaan tehdä hiekkapaperilla tai teräsvillalla. Suosittelen teräsvillaa ainakin aloittelijoille, koska sillä ei vahingossa tule otettua liikaa maalia pois. Poista maalia kohdista joihin kulumia syntyisi luonnollistestikin. Näin syntyy hyvin aito vaikutelma.


































9. Pintaan levitettiin reilu kerros Liberon Black Bison Antiikkivahaa. 10. Vahaa voi levittää reilummin kohtiin joihin haluaa reilummin "patinaa". Tässä vaiheessa pinta näyttää aika hurjalta. 11. Vahan annettiin kuivua pintaan (korkeintaan kaksi tuntia), jonka jälkeen sitä hangattiin pois trasselilla. 12. Jos tuntuu siltä että vahaa on vaikea poistaa riittävästi ilman suurta vaivaa, kannattaa puhdas trasselitukko kostuttaa kevyesti värittömässä Liberon Black Bison antiikkivahassa. Se helpottaa ylimääräisen värillisen vahan poistoa.



































13. Halusimme lisätä tuoliin persoonallisen tekstin. Sapluuna tehtiin printtaamalla kopiopaperille teksti joka leikattiin auki skalpellilla. 14. Sapluuna asetettiin paikoilleen teipillä. 15. Teksti maalattiin pintaan Liberon Bloom Kookosmaalilla (sävy graniitti). Maalin levittämiseen käytettiin vaahtomuovituppoa. 16. Sapluuna kannattaa poistaa mahdollisimman pian maalaustyön valmistuttua. Muutoin maali voi kuvuessaan "liimata" sapluunan kiinni.

Työnjälki kestää lähemmänkin tarkastelun. Pinta näyttää aidosti vanhalta. Onnistuimme!



Muutaman tunnin työllä saimme aikamoisen muutoksen aikaiseksi.
Tuolin petsaus, puun värjäys, tuolin vahaus, puun vahaus, puun vanhentaminen, antiikkivaha, feikkiantiikki, 
Liberon tuotteet ovat edustamani yrityksen maahantuomia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti